Main page/Pääsivu Articles/Artikkelit Pidemmät artikkelit (In Finnish) Music/Musiikkia Links/Linkit Guestbook/Vieraskirja

Tämänkaltainen päättely kyllä selittää osittain sosialismin tappion, mutta jättää kokonaan huomiotta bolshevikkien diktatuurin luonteen. Kaatoivatko ihmiset sosialismin vain koska neuvostotalous ei ollut enää kilpailukykyinen lännen markkinoiden kanssa? Kieltämättä tätä päätelmää tukee Kiinan tapaus. Se muutti ajoissa taloutensa kansainväliseen kilpailuun kyvykkääksi. Taivaallisen rauhan aukiolla mieltään osoittavilla opiskelijoilla ei ollut vastassaan mädäntynyt järjestelmä kuten Itä-Saksan tai Romanian tapauksissa. Kiina oli vireän talouselämän omaava maa. Toinen kysymys on mitä tekemistä Kiinalla on enää sosialismin kanssa, eli mitä sitten vaikka Neuvostoliitto olisi seurannut Kiinan esimerkkiä ja olisi uudistanut ensin taloutensa, eikä olisi päästänyt yhteiskunnallisia voimia valloilleen ?

Kiina valitsi Tshekkoslovakian kevään uudistajien tien eli uudistukset puolueen johtoaseman säilyttäen. Tshekkoslovakian kevät oli nimenomaan puolueen aikaansaannosta, toisin kuin esimerkiksi Unkarin kansannousu 1956 joka oli väestön spontaani reaktio stalinistiseen diktatuuriin.

Missä määrin Gorbatshov oli tietoinen niistä riskeitä jotka liittyivät perestroikaan ja glasnostiin ? Eittämättä hänen on täytynyt olla näistä riskeistä tietoinen ja ollut valmis viemään sosialismin tuhoon ja kapitalismin voittoon. Niinkuin hän oli keskustellut Edvard Shevarnadzen kanssa joskus 80-luvun puolivälissä oli hän todennut että kaikki oli mätää. Kuitenkaan Gorbatshov tuskin ehdoin tahdoin ajoi sosialismia romahdukseen. Hän ei silti ollut marxilainen ortodoksisessa mielessä kuten Eero Loone on todennut.

Mikä tulee olemaan jäljelläolevien ”sosialististen” maitten kohtalo? Mikäli ne vapauttavat kaupankäynnin ja liike-elämän kapitalistisiin mittoihin ne tulevat melko varmasti säilymään. Vietnam ja Kiina ovat hyviä esimerkkejä näistä uudistuneista kommunistisista maista. Samaan sarjaan voidaan laskea sosialidemokraattiset puolueet uusi Labor etunenässä. Mutta mitä hyötyä tästä on ? Työläisten asema on kurja Vietnamissa ja Kiinassa, samoin Labor on ajamassa köyhien asemaa heikentäviä ohjelmia läpi yhteiskunnassa.

Kuuba on valinnut kommunismin tien, jolla se aikoo pysyä. Pienet muutokset, esimerkiksi yksityisten ravintoloiden salliminen ovat vain kosmeettisia muutoksia. Kuuban tie on sosialismi tai kuolema. Tietenkin voidaan syyttää Yhdysvaltojen taloussaartoa Kuuban talousvaikeuksista, mutta kuinka kauan Kuuban kansa on valmis hyväksymään nämä selitykset, jää katsottavaksi. Ehkä Kuubaa odottaa toinen vallankumous.

Hongkong on Kiinan akilleenkantapää. Jää nähtäväksi miten marxisti-leninistinen valtio voi sietää sisällään yksi valtio - kaksi yhteiskuntajärjestelmää järjestelyä. Kiinan tulevaisuus on avoin. Voittavatko demokratian voimat vai pystyykö thatcheriläistynyt leninismi peittämään demokratiahaaveet talouden pyörien alle ? Kansainvälistyminen on Kiinan väistämätön tie globalisoituneessa maailmantaloudessa. Tämä puolestaan avaa tien muutoksille, ei välittömästi, vaan silloin kun Kiina ajautuu seuraavaan kriisiinsä. Ja kapitalismin oloissa me tiedämme että tällainen kriisi tulee.

Toisaalta Uusi labor ja Italian uudistuneet kommunistit osoittavat että on olemassa muitakin teitä kuin barbaria johon uuden oikeiston edustajat haluaisivat meidät ajaa. Samaan sarjaan voidaan lukea Suomen vasemmistoliitto joka hyväksyy markkinat ja hylkää sosialismin. Vesemmistoliiton erottaa sosialistisen internationaalin sosialidemokraattisista puolueista vain sen taistolaissiipi jolla on yhteydet Venäjän kommunisteihin.

Sosialismi voisi toimia parhaiten markkinataloudessa. Tämän markkinasosialismin idean esittää amerikkalainen kansantaloustieteilijä John Roemer. Hän esittää mallissaan että talous sosialisoitaisiin, jonka jälkeen se jaettaissin vouchereina kansalle. Näitä vouchereita ei voisi ostaa ja myydä vaan niiden tuotto jaettaisiin kansalle. Näin saataisiin aikaan tasainen tulonjako ja samalla investointien kontrollointi yhteiskunnallisesti hyödyllisiin kohteisiin.

Tämänkaltainen järjestely muistuttaa Jugoslavian itsehallinnollista sosialismia. Poikkeuksena tästä oli se tapa jolla puolue puuttui itsehallinnollisiin tuotantoyksiköihin estäen niitten vapaan kukoistuksen. Itse asissa tämänkaltainen järjestely muistuttaa anarkismia, esimerkiksi P.J.Proudhonin kansanpankkiajatusta, jossa työstä olisi maksettu kuponkeina, niin että tiettyä työtä vastaan sai tietyn määrän työtä vaativia tuotteita. On muistettava kuitenkin miten tälle suunnitelmalle kävi, eli se epäonnistui.

Analyyttisen marxismin koulukunta on yrittänyt rekonstruoida marxismin. Tämän prosessin lopputulos muistuttaa anarkismia. John Roemerin malleista puuttuu esimerkiksi työnarvoteoria, kuten anarkismista (”omaisuus on varkautta”). Samoin analyyttisen marxismin kannattajat ovat monesti puhuneet työläisten itsehallinnon puolesta kuten anarkistit.

Analyyttisen marxismin koulukunnan vikana on se, että se on pohjimmiltaan positivistisen tieteenfilosofian läpitunkema. Siksi onkin sanottu, että vain Habermansin hermeneuttinen traditio on oikea tapa jatkaa marxismia. Epäilemättä tämä onkin poliittisempi tapa, hermenutiikka mahdollistaa politiikan ymmärtämisen ja täten teorian ja käytännön yhteyden praxiksen.

Porvaritkin ovat löytäneet Karl Marxin. Kansantaloustieteessä on menossa Marx-buumi. Eittämättä tämä onkin odotettavaa uusliberalismin ajaessa maailman vapaitten markkinoiden kaaokseen. Tilanteessa jossa yksittäinen sijoittaja voi ajaa kokonaisia kansakuntia polvilleen, ei ole mitään nauramista Marxin oppien säilyttäjille. Yksityisten yritysten valta on rajaton. Kun niitä vielä tukevat valtiokoneistot jotka suosiavat yrittelijäisyyttä ja suurkapitalismia, ei tavallisen ihmisen sananvalta ole tämän päivän maailmassa kovin suuri.

Analyyttisen marxismin hyvä puoli on juuri kansantaloudellisen näkökulman valitseminen. Nykyaikana ainoa radikaalin toiminnan mahdollisuus on juuri huomion kiinnittäminen argumenttien tarkkuuteen ja porvarillisten yhteiskuntatieteitten käyttöönotto. Ihmiset tulee voittaa puolellensa vain argumentoimalla huolellisesti. Nykyaikaisessa monikansallisessa ja jälkiteollisessa kapitalismissa ei ole tilaa virheille yhteiskunnallisessa toiminnassa. Mitä idealistit tarvitsevat ovat välineitä joilla toimia hienostuneen argumentoinnin maailamassa joka on nykypäivän realiteetti.

Analyyttisen marxismin eräs idea on kansalaispalkka, eli ’kapitalistinen tie kommunismiin’. Kommunismissahan ihmisillä ei olisi pakko tuottaa elannon saamiseksi, vaan jokaiselta otettaisiin kykyjensä mukaan ja jokaiselle annettaisiin tarpeittensa mukaan. Kansalaispalkka on myös muun vasemmiston tavoitteena. Ovatpa jotkut anarkistitkin tukeneet sitä. Kansaispalkka mahdollistaisi ihmisten osallistumisen kansalaisyhteiskunnan voittoa tuottamattomaan työhön. Ideaalina voitaisiin pitää taloudellisesti vapaitten ihmisten aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, hyvinvointiyhteiskuntaa hyvinvointivaltion sijasta, kuten Paavo Pommi on todennut.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, ettei marxismin oppeja voida unohtaa. Olemmehan siirtyneet kansainvälisen kapitalismin kaoottiseen yhteiskuntaan. Kapitalismi on todella tuntuvasti mukana ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja marxismin välineitä tarvitaan talouden saattamiseksi ihmisten palvelukseen eikä päinvastoin. Vanhasta keinosta on hyvä ottaa oppia. Näin tehtäessä on kuitenkin muistettava myös menneet virheet, eli on tähdättävä demokraattiseen ja vapaaseen sosialismiin jos johonkin.

This page hosted by Get your own Free Home Page