Tammikuun 2000 fyysikko

Thales

(636-546) eKr

Ensimmäinen luonnon filosofi

ja yhtenäisteorian tutkija

Thales syntyi Miletossa, joka oli silloin Jooniaa, mutta joka nykyisin on Turkin länsirannikkoa. Thalesta pidetään ensimmäisenä tiedemiehenä ja luonnonfilosofina, sillä hän on ensimmäinen, jonka tiedetään tarkkailleen luontoa itse tiedon vuoksi ja pyrkien irti uskonnoista ja mytologioista.

Thales kirjoitti vähän ajatuksistaan ja tutkimuksistaan. Enimmäkseen hänestä tiedetään muiden kertomana.

Thales oli valtiomies, insinööri, matemaatikko, filosofi, tähtitieteilijä ja kosmologi.
 

Oliko Thales fyysikko?

Joku voi sanoa, ettei fysiikkakäsittä silloin vielä edes tunnettu. Fysiikan alkamisen ajankohta tulkitaan monella tavalla. Jotkut katsovat fysiikan alkaneeksi vasta 1600-luvulla Galilein ja Newtonin ansiosta. Silloin fysiikka sai yhtenäisen teoriapohjan, mutta sillä oli jo vahva aikaisempi, vaikka monin osin harhainen, tietopohja.

Toinen voi sanoa, että fysiikka syntyi, kun Aristotheles otti käyttöön sanan fysiikka 300-luvulla eKr.

Työkalujen ja aseiden käyttö ja valmistus on yhtä vanhaa kuin on ihminen. Se on tekniikkaa. Voiko tekniikkaa syntyä ilman fysiikkaa. Vaikka alkuihminen tavoitteli selvää käytännön sovellutusta, teki hänkin tuotetutkimusta, toisin sanoen hän harrasti kokeellista fysiikkaa.

Fysiikan lait syntyivät alkuräjähdyksessä paljon ennen aurinkokuntamme syntyä. Syntyikö myös fysiikka silloin vai kytkeytyykö fysiikka ihmisen ajatteluun?

Thales pohti samoja asioita, joita vielä tänä päivänä fyysikot pohtivat. Yksi tunnettu asia oli maailman olemus. Ehkä Egyptistä saamiensa oppien perusteella hän loi maailmankuvan, jonka mukaan maa on vedessä uiva laatta. Mielestäni se on yhtä oikea kuva, kuin nykyfyysikon maailmankuva. Silloin tunnettiin vain veden ympäröimä laatta. Ei silloinen ihmisen maailma ollut sen suurempi. Nykyfyysikon maailma on vain se, joka sai alkunsa erään mustan aukon räjähdyksessä, ja jonka hän pystyy havaitsemaan valo- ja radioteleskooppien avulla. Muuta maailmaa hänellä ei ole. Molemmissa tapauksissa on vain malli maailmasta. Sitä me kutsumme fysikaaliseksi maailmankuvaksi.

Tonen tunnettu asia, mitä Thales pohti, oli mistä kaikki on syntynyt eli yksi yhteinen alkuaine. Ongelma on tarkalleen sama kuin nykyajan fyysikoilla yhtenäisteoria. Thales oletti kaiken syntyneen vedestä. Tuntuuko hullulta ajatukselta? Tuskin sen hullumman tuntuinen, kuin nykyinen säieteoria.

Miksi Thales päätyi veteen? Jos kiehutat veden astiasta, jää sinne pohjalle kalkkia ja kaikenlaisia aineita, joita on maassa. Vedestä näyttää syntyvän siis kiineää ainetta samalla kun siitä nousee kaasua ilmaan. Tämä on selvä havainto, jonka voi tulkita, että vedestä syntyy maata ja ilmaa. Saaret nousevat vedestä. Sekin viittaa siihen, että ne on syntyneet vedestä. Jotkut väittävät, että vesiteoria on lähtöisin Kaksoisvirtain- maasta. Ehkä, mutta se sai vahvistusta Egyptissä. Thales matkusteli paljon Egyptissä. Niilin vesi on Egyptiläiselle koko elämän edellytys. Veden mukana tulee paljon maa-ainesta, joka ravitsee pellot ja sitä kertyy Niilin suistoon. Vedestä syntyy näin viljaa ja maata.

Heikompi teoria oli, että tuli syntyy myös vedestä. Vedellä on suuri lämpökapasiteetti ja hyvä lämmön johtavuus. Vesi säilyttää lämpöä ja lämpö siirtyy herkästi ihmisen iholle. Se voi olla eräs Thalesin teoriaa vahvistava havainto.

Myös vedessä syntyy elämää. Kaikki elämä syntyy kosteudesta. Siemenen itäminen edellyttää vettä, kaikki eläimet syntyvät kosteassa tilassa. Nykyisen käsityksen mukaankin elämä on syntynyt vedessä. Myös raamatussa sanotaan "Alussa maa oli autio ja tyhjä ja jumalan henki liikkui vetten päällä".
 

Thales tähtitieteilijänä

 Thales on ehkä tunnetumpi matemaatikkona ja tähtitieteilijänä kuin fyysikkona. Thalesin maailmankuvaa ja käsitystä vedestä yhtenä ainoana alkuaineena ei nykyfyysikot osaa arvostaa. Se kun oli silloinen maailmankuva. Thales teki havaintoja, mutta ei tehnyt juurikaan kokeita. Hän oli innokas tähtien tarkkailija ja ennusti muunmuassa auringonpimennyksen. Palvelustyttö väitti, että hä oli vähällä pudota kaivoon tähtiä tarkkaillessaan.

Thales teki myös tähtitieteellisiä mittauksia. Hän sai luultavasti lähtötietoja Kaksoisvirtainmaasta ja Egyptistä.
 
 
Thales matemaatikkona

Thalesin lauseen muistamme koulusta. Sen mukaan puoliympyrän sisään piirretty kehäkulma on suora. Thales lienee myös todistellut lausetta. Häntä on pidettykin geometrian luojana.

Se kuinka paljon mikin asia on hänen omansa on epäselvää. Hän sai ajatuksia Egyptistä ja Kaksoisvirtainmaasta. Hänen omia kirjoituksiaan ei ole juuri säilynyt. Tiedot Thalesista ovat historioitsijoilta. Mitä on keksitty ennen Thalesta ja mitä on lisätty hänen ansiokseen jälkeenpäin, ei ole varmaa. Thales oli kreikan "seitsemästä viisaasta" ensimmäinen.

Tietolähteitä Thaleksesta 

Verkkokauppa Linkkilukio Elon mainingit Käyttöfysiikka Oy Verkkosanomat

© Ismo Elo 1999  
  Sivun saa kopioida kokonaisena, mikäli kopiossa näkyy sivun osoite Internetissä.

http://www.elot.net